31. tammikuuta 2013

Kirjastomyyttejä, osa 1

Nyt alkavassa Kirjastomyyttejä-sarjassa käsitellään yleisiä väärinkäsityksiä kirjastosta ja kirjastotyöstä. Joka kuun lopussa niin kauan kuin juttua riittää julkaistaan uusi kirjoitus. Vaikka kirjoitusten ote saattaa olla tiukasta asiasisällöstä huolimatta hieman leikkimielinen, tarkoituksena ei ole irvailla kenenkään kustannuksella, vaan tehdä kirjastoa tutummaksi asiakkaillemme. Joillekin "myyttien" todellinen laita saattaa olla täysin itsestäänselvä, mutta kaikille se ei ole.

On huomautettava, että vaikka yhtäläisyyksiä kaikkien (yleisten) kirjaston välillä varmasti on, nämä kirjoitukset peilaavat sellaisenaan ainoastaan Harjavallan kaupunginkirjaston arkea ja käytäntöjä.

Myytti #1: "Kirjaston henkilökunta tulee töihin hieman ennen yhtätoista, jolloin ovet avataan asiakkaille."

Väärin! Ainoastaan olettamuksen looginen jatkumo pitää paikkansa: kun kirjasto sulkee ovensa päivän päätteeksi, siellä ei pian sen jälkeen ole enää ketään. Aamuvuoro sen sijaan saapuu paikalle kahdeksalta.

Tarkoittaako tämä sitä, että kirjasto voisi avata ovensa asiakkaille jo kahdeksalta? Valitettavasti ei. Aamutoimet pitävät työntekijät sen verran kiireisinä, että ajan jakaminen asiakaspalvelulle ja aamutoimille olisi kohtuuttoman hankalaa.

Kirjastosetä hyllyttää
Kirjastosetä hyllyttää.

Aamutoimiin lukeutuvat muun muassa edellisen päivän aikana palautuneiden kirjojen vieminen takaisin hyllyyn, hyllyjärjestyksen siistiminen, uusien sanoma- ja aikakauslehtien käsitteleminen sekä päivän karhukirjeiden tarkastaminen ja lähettäminen. Täydellisen aamutoimilistan lukeminen olisi vielä tylsempää kuin sen kokoaminen, joten jätämme sen väliin. Tehtävien kirjo on laaja.

Päivän lehdet
Erään aamun uudet sanoma- ja aikakauslehdet.

Eräällä tapaa kirjasto kyllä on asiakkaiden tavoitettavissa jo aamuvarhain: puhelimitse. Lainojen uusiminen, varausten tekeminen ja vaikkapa tietokoneiden ajanvaraukset hoituvat normaalisti heti jahka virkailijapäätteet on saatu auki. Jos asia ei ole kiireellinen, kirjaston tavoittaa myös sähköpostitse. Kirjaston postiluukkua tarkkaillaan pitkin päivää, alkaen aamusta.

Seuraavassa osassa käsitellään hiljaisuutta.

Lue kaikki Kirjastomyyttejä-kirjoitukset

2 kommenttia:

  1. Riihimäellä ruvettiin avaamaan aamupäivällä entistä aiemmin itsepalveluperiaatteella (sekä palautus- että lainausautomaattien varassa). Sitä jatkettiin kokeilun jälkeen, eli on ilmeisesti toiminut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Palautus- ja lainausautomaattien avulla tuollainen käytäntö voisi olla mahdollinen Harjavallassakin. Laitteiden hankkimista on pohdittu, mutta suurin ongelma on niiden hinta.

    VastaaPoista